
Tuotekokeilussa hiuspohjan vahvistajat
Elinvoimaiset hiukset vaativat terveen kasvualustan. Kärsivästä juuresta ei ehjää hiusta kasva, jos hiusta ollenkaan.
ForVital - Elvyttävä hiusbalsami
Phytomer Homme 150ml
Tuottaja:
Kevyt hiusbalsami virkistää, elvyttää ja vahvistaa päänahkaa. Ravitsee hiuksia ja antaa ryhtiä. Vaikuttavana aineena on Oxhylium marin.
Levitä aamuisin kosteisiin hiuksiin kevyesti päänahkaa hieroen.
Kokeilija:
Yllättävän rasvainen koostumus, hankalahko levittää. Päänahka tuntui joskus rasvaiselta vielä päivälläkin, käytinköhän liikaa kerralla. Tuoksu miellyttävä merellisen raikas.
Kuivasta päänahkasta kärsivä saa tästä apua. Päänahkan kiristävä tunne pesun jälkeen poistui pitemmäksi aikaa. Toimi parhaiten hieman karkeisiin hiuksiin.
Saga Beauty (02) 277 4720, http://www.saga.fi
Shiseido intensive hair and skalp essense
50 ml / 8 ampullia.
Käytettiin 2 kertaa viikossa.
1. Käyttökerta.
Saunan jälkeen päänahkaan hierottuna aine alkoi tuntuvasti vaikuttaa n. 2 minuutin kulttua hieronnasta. Päänahka kihelmöi ja muuttui punertavaksi puolen tunnin ajaksi. Tunne oli kuitenkin miellyttävä, ikäänkuin hieronta olisi vielä jatkunut tämän ajan.
2. Kahden viikon jälkeen.
Muutoin sama kuin aiemmin, mutta ihanaa kihelmöintiä ei enää niin voimakkaasti tuntunut. Aine vaikutti vaihtelevasti, joskus Shiseido intensive hair and skalp hoito antoi enemmän viiteitä vaikutuksestaan, joskus tunne oli miedompi.
3. Kuukauden hoidon jälkeen.
Itse hoito tuntui samalta.
Päänahka on silminnähden tervehtynyt ja rauhoittunut.
Shiseido intensive hair and skalp essence vahvisti hiuksia saaden ne näyttämään tuuheammilta ja terveämmiltä ja näin vahvisti hiusten kammattavuutta. Suosittelen.
Keskustelua artikkelista
Aloita uusi keskustelu artikkelista
|